Pirkanmaa (ruots. Birkaland) on Suomen maakunta, josta osa sijaitsee Satakunnan ja osa Hämeen historiallisten maakuntien alueella. 31. elokuuta 2015 Pirkanmaan väkiluku oli 505 467 henkeä.[2] Maakunnan osuus Suomen väkiluvusta on runsaat 9 %. Pirkanmaan kokonaispinta-ala on 14 613,12 km². Maapinta-ala on 12 585,49 km²[1] (4,1 % Suomen maa-alasta) ja makeavesiala 2 022,55 km² (5,9 % Suomen makeavesialasta).[1] Maakunnan kokonaispinta-alasta makeavesialan osuus on noin 14 % eli huomattavasti yli Suomen keskiarvon. Väestötiheys on runsaasti yli kaksi kertaa Suomen keskiarvon. Väestö on keskittynyt Tampereen keskustaajamaan, Pirkanmaan pohjoisosat sitä vastoin ovat melko harvaan asuttuja.

Pirkanmaata on pidetty omana maakuntanaan vasta 1950-luvulta lähtien. Nimensä se on saanut Pirkkalasta, joka keskiajalla käsitti suurimman osan nykyisestä Pirkanmaasta.

Pirkanmaa